Pääsiäinen

Pääsiäinen on vanhan kansan kevätpyhä, jonka tavat kristillisessä perinteessä liittyvät paaston päättymiseen ja Kristuksen ylösnousemukseen.

Teksti: Satu Jämsä

Monet meikäläiset pääsiäisen tavat ovat kuitenkin saaneet merkityksensä suomalaisesta luonnosta, itämerensuomalaisesta mytologiasta, elinkeinojen turvaamisesta ja esikristillisistä kevään pyhistä.

Pääsiäisenä vahvistettiin jalkapohjia tulevan kesän varalle. Tämä oli tarpeen, sillä entisaikaan kuljettiin kesällä paljon avojaloin. Jalkapohjia vahvistettiin juoksemalla aamuvarhaisella avojaloin lastukolla tai sivelemällä jalkapohjia kirveellä tai muulla teräaseella. Tämä teki jalkapohjat haavoittumattomiksi. Sen sijaan paljain jaloin ei saanut pääsiäisenä astua lattialle tai maalle.

Pääsiäisenä tehtiin myös taikoja, joilla varmistettiin, että teräaseet eivät aiheuta vammoja vuoden aikana.

Erään tavan mukaan itseään pystyi suojelemaan kirveen viilloilta toimimalla seuraavasti. Pääsiäistä edeltävä yö nukuttiin kirves »pään pohjissa». Seuraavana aamuna noustessa kirvestä kierrettiin pään, keskiruumiin ja jalkojen ympäri. Kukin paikka kierrettiin kolmasti, kaksi kertaa myötä- ja kerran vastapäivään. Sen jälkeen terää kolmasti nuolaistiin.

Toisen tavan mukaan kirves pidettiin yöllä sängyn alla. Sieltä se sitten otettiin esille aamulla sängystä noustessa ja ensimmäisen askel astuttiin kirveen lappeen päälle. Silloin ei kirves sinä vuonna purrut.

Kauneudenhoitoon liittyen nuorilla tytöillä oli pääsiäisaamuna erikoinen tapa. Tytöt noutivat purosta vettä erittäin varhain ennen variksen raakkumista. Sanottiin, että näin huijattiin varista ja saatiin »variksen vettä». Tytöt pesivät vedellä kasvonsa. Siitä sai virkeyden ja terveyden koko vuodeksi sekä kauniin vaalean hipiän kesäksi. Samanlaisia tapoja on liittynyt myös juhannukseen.

Vanhan kansan pääsiäistä voidaankin tarkastella paitsi paaston loppumisen, myös talven päättymisen ja kevään saapumisen juhlana. Vanhan kansan luonnonuskoisiin kevätpyhän viettämisen tapoihin kuuluivat virpominen onnea tuovilla oksilla, kodin siivoaminen, keinuminen ja sato-onnea tuovien valkeiden polttaminen. Pääsiäispyhinä on myös tanssittu ja leikitty sekä tervehditty aamuaurinkoa.

Linnunmunat ovat perinteisesti kuuluneet suomalaiseen kevääseen. Villien metsä- ja vesilintujen munat olivat vanhalle kansalle kaivattu kevätkesän ruoanlisä. Munimiskauden katsottiin alkavan pääsiäisestä, jolloin kertoman mukaan varis ja harakka tekevät ensimmäisen munansa oli sitten kylmä tai lämmin.

Pääsiäisenä keitettiin munia talon väelle. Niitä annettiin myös palkaksi virpojille. Muna on merkki luonnon elinvoimasta, joka pitää itsessään uuden elämän mahdollisuuden. Pääsiäisenä munat kuvastavat sekä heräävää luontoa että ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa teoillaan tulevaan. Uskottiin, että pääsiäisenä tehdyt tai tekemättä jätetyt asiat vaikuttivat ihmisen, hänen läheistensä ja kotinsa hyvinvointiin.

Itämerensuomalaiset kansat ovat myös pitkään värjänneet munia keväisin. Muun muassa vatjalaiset värjäävät pääsiäisenä linnunmunia elämänvoimaa kuvaavalla punaisella värillä. Myös virolaiseen kansankulttuurin pääsiäiseen on kuulunut munien värjääminen sekä monenlaiset muniin liittyvät tavat ja uskomukset.

Kiirastorstaina tupa ja pihapiiri puhtaaksi

Kiirastorstaina karkotettiin pihamailta »kiira». Pihamaan puhdistuksessa käytettiin tulta, katajaa, tervaa ja kiliseviä lehmänkelloja, joiden avulla »pahat henget pakenivat seudulta». Menojen tarkoituksena sanottiin myös joskus olevan vaarallisten käärmeiden karkotus pihapiiristä.

Hankasalmella kerrotaan, että isäntä raahasi perässään palavaa tervatuokkosta pihan ympäri kahdesti myötä- ja kerran vastapäivään. Toinen mies kulki perässä ja löi leppäisellä vitsalla tuohista koko ajan huudellen »Kits kiira metsään, tulta suuhun, savua sieraimiin, seipäällä selkään, lapiolla lautaselle».

Pihamaata kierrettiin aina kahdesti myötäpäivään ja kerran vastapäivään.

Pihapiiriä puhdistettiin myös rautaesineillä. Taloa saattoi kiertää isäntä kirveen kanssa tai emäntä yllään kaikki talon rautaesineet: keritsimet, hiilipihdit, sirpit, puukot ja pärepihdit. Pohjois-Savossa kiiraa karkotettaessa tavallista, että juostiin talon tai navetan ympäri lehmänkello kaulassa. Kyseessä oli siis kodin puhdistaminen äänen, tulen, raudan, tervan ja muiden suojaavien elementtien avulla.

Muinaissuomalaiset tiesivät tulen puhdistavaksi ja suojelevaksi voimaksi, maailman »alkuaineeksi», joka pelottaa pahoja voimia. Ennen kaikkea pahat voimat pelkäsivät väkevältä tuoksuvaa tervaista ja katajaista savua. Toisaalta tuli myös kutsuu hyväntahtoisia henkiä puoleensa ja tuo onnea.

Suomessa on joillakin alueilla poltettu pääsiäisenä viljelysmailla kokkoja, joiden ympärillä leikittiin ja pidettiin hauskaa. Lankalauantain iltana roihusivat onnea tuovat valkeat erityisesti Pohjanmaalla.

Entisaikoina pitkin lakeutta leimahti lukemattomia »pääsiäisvalakioota», jotka lennättivät kipunoita yötaivaan pimeisiin korkeuksiin. Väki kokoontui valkeiden äärelle leikkimään ja ilakoimaan.

Länsi-Suomessa tulilla myös karkotettiin pääsiäisyönä liikkuvia pääsiäisrulleja, eli pääsiäisämmiä eli noitia. Kulkijat yrittivät vahingoittaa naapurin karjaonnea ja varastaa sitä itselleen. Noitia karkotettiin valkeiden lisäksi erilaisilla kuvioilla, metalliesineillä, suolalla ja loitsuilla.

Uskottiin myös, että minkä eläimen ensimmäisenä pääsiäisaamuna näki, sen sielulliset ominaisuudet sai itselleen koko vuodeksi. Esimerkiksi kauniin lintusen näkeminen toi liukasliikkeisyyttä, hyvää tuulta ja naimaonnea. Hevonen teki voimakkaaksi, kissa laiskaksi ja viluisaksi.

Pääsiäisaamusta ennustettiin tulevan vuoden säätä. Vanhan kansan mukaan kirkas taivas ja selkeä sää lupasivat poutaista viljakesää, mutta pilvinen aamu tiesi sateista kesää ja huonoa viljavuotta.

Karjalassa pääsiäisen jälkeen vietettiin vainajan muistopäivää eli kuolleiden pääsiäistä. Pääsiäisen jälkeisenä toisena tiistaina käydään kalmistossa. Haudoille viedään vainajien mieliruokia ja paikalla lauletaan itkuvirsiä. Osa näistä ruuista jätetään sukulaisten hautakummuille. Loput, mitä jää, annetaan köyhille ja hautausmaan linnuille.

Palmusunnuntainen virpomisperinne on monille tuttu.

Virpominen tunnetaan erityisesti Karjalasta, jossa se liittyi ortodoksien monivivahteiseen pääsiäisperinteeseen. Ortodoksien välityksellä virpominen yleistyi koko Karjalassa, myös luterilaisten keskuudessa.

Karjalassa palmusunnuntaita kutsuttiinkin virposunnuntaiksi. Ortodoksien lauantaivigiliassa siunatut pajunoksat vietiin kotiin ikonin taakse. Virpomisella tähdennettiin tulevan pääsiäisen merkitystä. Varhain sunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi siunatuilla oksilla karjan ja lapset kasvun varmistamiseksi. Isännän tehtäväksi jäi hevosen virpominen. Lapset virpoivat koristeellisilla oksilla sukulaiset, kummit ja naapurit, joita muistettiin hauskoin virpomisluvuin.

Virpomisvitsa jätettiin virvottavalle ja virpomispalkka noudettiin pääsiäislauantaina. Palkan, olipa se pääsiäismuna tai muu lahja, saaminen on keskeinen osa virpomisperinnettä. Sen arvellaan olevan myös syy, miksi virpominen on tänäkin päivänä suosittua. Virpominen yleistyi siirtokarjalaisten mukana myös läntisessä Suomessa.

Virpominen onkin yksi karjalaisten perinnettä, joka elää yhä tässäkin päivässä, poikkeamana on karjalaiseen perinteeseen kuluva palkan halu vasta viikon päästä virpomisesta.

Miten puunoksat ja vitsat liittyvät pääsisäiseen?

”Suomalais-ugrilaiset kansat ajattelivat, että puut ja oksat sisältävät taikavoimia: oksan heiluttaminen ajaa pahat henget pois ja tuo onnea. Oksat olivat osa katolista pääsiäistä jo 500-luvulla. Pajun oksat symboloivat palmun oksia, joilla ihmiset tervehtivät Jeesusta, kun hän ratsasti Jerusalemiin aasilla. Paju on pohjoinen versio palmusta”, kertoo vuotuisjuhlaperinteen asiantuntija, Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija Juha Nirkko.

Lisää pääsiäiseen liittyvää aineistoa alla olevien lähteiden lisäksi:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/10/paasiainen

Lähteet:

Taivaannaula 2013: https://www.taivaannaula.org/2013/03/22/paasiainen/

Karjalanliitto: https://www.karjalanliitto.fi/karjalaisuus/karjalainen-kulttuuri/karjalaiset-tavat/vuotuisjuhlat/palmusunnuntai-ja-paasiainen

Suomalaisen kirjallisuuden seura: https://www.epressi.com/tiedotteet/kulttuuri-ja-taide/mika-paasiainen-uusi-verkkojulkaisu-raottaa-vuotuisjuhlien-perinteita-ja-taustoja.html